Kehitämme toimintaamme palautteen perusteella

Asiakastyytyväisyys

Toimintamme kehittäminen on meille tärkeää ja siksi keräämme palautetta sekä toteutamme säännöllisesti asiakastyytyväisyystutkimuksia, joissa kartoitamme asiakkaidemme kokemuksia meillä asioinnista. Marraskuussa 2022 tehdyn asiakastyytyväisyystutkimuksen tuloksien mukaan asiakkaamme ovat olleet toimintaamme tyytyväisiä, vaikkakin kokemus jätekeskuksella asioinnista on heikentynyt uudistusten aiheuttamien alkukankeuksien vuoksi. 

Kehityskohteiden tietäminen on tärkeää 

Syksyn asiakastyytyväisyystutkimuksen tulokset eivät yllättäneet MKO Ympäristöpalvelujen liiketoimintajohtaja Hanna Hietamaa

”Tutkimuksen mukaan asiakaspalvelun laatu sekä asiantuntemuksen taso on meillä korkealla tasolla. Uuden MaterialPort-vaakajärjestelmän käyttöönottoon liittyvät haasteet ovat kuitenkin vaikuttaneet asiointikokemukseen ja asiakkaat ovat kokeneet muutoksien heikentäneet asioinnin sujuvuutta. Muutoin asiakkaamme ovat olleet varsin tyytyväisiä ja suositteluhalukkuuskin on säilynyt, vaikka kokemus asioinnista onkin ollut aiempaa heikommalla tasolla. Näitä uudistuksia tehdään kuitenkin aina loppuasiakasta ajatellen ja tavoitteemme on taata sujuva asiointi jätekeskuksella nyt ja tulevaisuudessa. 

Annetun palautteen perusteella olemme voineet tarttua epäkohtiin ja vaakajärjestelmän päivityksen ansiosta kuljetusliikkeiden asioiminen vaa’alla on nyt sujuvampaa ja nopeampaa.”

Tuliko sinulle mieleen ideoita palvelumme kehittämiseksi? Palautetta toiminnastamme voit antaa sähköisellä lomakkeella tai sähköpostitse info@mkoymparistopalvelut.fi. 

Vastuullisin yhteistyöterveisin,

MKO Ympäristöpalvelut Oy