Kevättalven 2021 aikana toteututimme asiakastyytyväisyyskyselyn, jossa kysyimme asiakkailtamme heidän kokemuksiansa MKO Ympäristöpalveluiden asiakkaana. Kokonaisuudessaan asiakkaamme olivat tyytyväisiä asiointiin, palveluihimme ja eritoten jätekeskuksen asiakaspalveluumme.
MKO Ympäristöpalveluiden palveluasiantuntijana työskentelevä Aija Puttonen on ylpeä katsellesaan asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia ja kertyneitä asiakaspalautteita.
– Näissä asiakkaiden palautteissa kyllä näkyy se, että meillä asiakkaidemme palveluun panostetaan todella paljon ja koko tiimin voimin, Puttonen sanoo.
Puttonen on vastannut MKO Ympäristöpalveluiden asiakaspalvelusta pian vuoden ajan ja hän kuvailee työtään asiakaspalvelussa antoisaksi ja mukavaksi – työ on vaihtelevaa ja jokainen päivä on erilainen.
– Työtehtäväni asiakkaidemme kanssa ovat todella vaihtelevia: hoidan yhteydenottoja sekä puhelimitse että sähköisesti, teen oikeastaan kaikkea aina jätetiedusteluista tarjouspyyntöihin ja palvelumyyntiin, jokainen päivä on erilainen. Tässä työssä ehdottamasti parasta on meidän asiakkaat, joiden kanssa on ilo työskennellä, Puttonen summaa.
Lukuvinkki : ”Jätehuolto palveluna”
Jätekeskuksen asiakaspalvelu on olennainen osa toimintaa – palaute auttaa meitä kehittämään toimintaamme
Asiakaspalvelun asiakaslähtöinen ja asiakkaiden tarpeisiin sekä toiveisiin keskittyvä lähestymistapa on kerännyt asiakkailta paljon kiitosta ja kehuja. Aito asiakaslähtöisyys, asiakaspalvelun läpinäkyvyys sekä sujuvuus nousevat asiakkaidemme vastauksissa suurimmaksi vahvuudeksemme. Nämä asiat ovat Puttosen mielestä tärkeimpiä syitä sille, miksi jätekeskuksen asiakaspalvelu kerää kiitosta.
– Välillä tietenkin tulee myös epäselvyyksiä ja sellaisia kysymyksiä, joihin emme osaa vastata sekä reklamaatioitakin, niin kuin kaikkialla muuallakin. Olemme kuitenkin huomanneet, että yhteistyöllä ja avoimuudella nekin saadaan aina hoidettua niin, että ratkaisu tyydyttää kaikkia osapuolia, Puttonen lisää.
Puttosen mielestä MKO Ympäristöpalveluiden hyvää asiakaskokemusta selittää myös jatkuva, tiivis yhteistyö koko tiimin kesken – kaikki tekevät töitä asiakkaille ja heitä varten.
– Meillä asiakaspalvelussa näkyy kyllä se, että olemme asiantuntijaorganisaatio. Meillä on paljon asiantuntemusta jätehuoltoon liittyen ja sen lisäksi pystymme räätälöimään palveluitamme joustavasti ja mutkattomasti. Meillä on täällä kokonainen tiimi asiakaspalvelun tukena, se lisää palveluidemme ja toimintamme vastuullisuutta sekä luotettavuutta, Puttonen toteaa.
Puttonen toteaa, että asiantuntijuus ja palveluiden räätälöiminen myös lisää asiakkaidemme palveluiden kustannustehokkuutta ja vähentää jätteen ympäristövaikutuksia, kun jäte lajitellaan kerralla oikein. Hänen mielestään se, että asiakkaita neuvotaan ja palvellaan kunnolla alusta alkaen on hyvän yhteistyön ja kumppanuuden juuri: asiakkaamme voivat sen vuoksi luottaa meihin jätehuollon ja kierrätyksen kumppanina.
Asiakaskokemuksen ja asiakastyytyväisyyden kehittäminen on MKO Ympäristöpalveluille tärkeää ja siksi toivomme saavamme palautetta asiakkailtamme matalalla kynnyksellä.
– Palaute auttaa meitä kehittämään toimintaamme – kaikki palaute otetaan aina vastaan ja välitetään tarvittaessa eteenpäin oikealle taholle. On myös mahdollista, että asiakkaidemme ideat sekä palautteet päätyvät toteutukseen asti: tästä hyvä esimerkki on jätekeskuspalveluiden laajentaminen renkaiden vastaanoton ja kierrätyksen aloittamiseen, Puttonen vinkkaa.
Tuliko sinulle mieleen ideoita palvelumme kehittämiseksi? Palautetta toiminnastamme voit antaa sähköisesti lomakkeella osoitteessa sähköisellä lomakkeella tai sähköpostitse.
Lataa Yrityksen jätehuolto-opas
Pysy ajantasalla
Tilaa uutiskirjeemme, niin saat ajankohtaisimmat kiertotalousalan uutiset ja muutokset suoraan sähköpostiisi.
Tutustu muihin artikkeleihimme
Kaikki julkaisut
Muistamme joulun aikaan apua tarvitsevia
Emme vastaanota asbestia loppuvuoden 2024 aikana – tammikuussa 2025 asbestin vastaanotto jatkuu normaaliin tapaan!
Joulun ja vuodenvaihteen aukioloajat
Syntypaikkalajittelu työmaalla – helppoa, kun suunnittelee oikein
Asiakastyytyväisyys ennätystasolla – MKO:n asiakastutkimus 2024 keräsi huikean määrän vastaajia
Haluatko rakennustyömaan jätteille korkeamman kierrätysasteen? Näin se onnistuu!
Jätehintoihin muutoksia 1.9.2024 alkaen
Juhannus vaikuttaa aukioloaikoihin – perjantaina olemme kiinni!