Toteutamme syksyn 2020 aikana tietöitä Mustankorkean jätekeskuksellamme. Muutosten tarkoituksena on helpottaa jatkossa asioimista jätekeskuksellamme sekä varmistaa turvallinen liikkuminen alueella.
Tietyöt voivat ajoittain hankaloittaa liikennettä sekä aiheuttaa väliaikaisia ruuhkia. Suosittelemme varaamaan syksyn aikana tarpeeksi aikaa asioimiseen sekä ennen kaikkea noudattamaan rauhallisia tilannenopeuksia jätekeskuksella vieraillessa.
Mustankorkean ja MKO Ympäristöpalveluiden asiakkaat voivat kuitenkin asioida jätekeskuksella normaalien aukioloaikojen puitteissa kuten ennenkin myös tietöiden ollessa käynnissä. Varmistamme liikkumismahdollisuudet kaikissa vaiheissa niin, että jätteentoimittaminen, vastaanotto ja käsittely toimivat mahdollisimman normaalisti.
Syyskuussa alkava tietyö kestää pari kuukautta
Tietöiden myötä jätekeskuksen portille ja vaaka-aseman luo johtavaa tietä levennetään yhdellä kaistalla. Syyskuussa alkava tietyö kestää pari kuukautta, ja sen aikana käytössä on ajoittain vain yksi kaista.
– Jatkossa ruuhkia pitäisi muodostua aiempaa vähemmän, kun pullonkaulamaista väylää levennetään. Uusi kaista tulee jäteautojen ja muiden ammattiautoilijoiden käyttöön, kertoo Mustankorkean työturvallisuus- ja käyttöpäällikkö Jorma Palmu.
Syksyn aikana jätekeskuksen alueella alkaa myös toinen tietyö. Biokaasun tankkausaseman kulmalta rakennetaan uusi tienliittymä alueelta poistumiseen. Tie ei tule julkiseen käyttöön, vaan tulee toimimaan hätäpoistumistienä. Tämä rakennustyö ei vaikuta jätekeskuksella asiointiin tai liikennöintiin, mutta näkyy tankkausasemalla kävijöille.
Katso myös muut Ajankohtaista-uutiset.
Pysy ajantasalla
Tilaa uutiskirjeemme, niin saat ajankohtaisimmat kiertotalousalan uutiset ja muutokset suoraan sähköpostiisi.
Tutustu muihin artikkeleihimme
Kaikki julkaisut
Loppuvuoden aukioloajat 2023
Staari tavoittelee huikean korkeita kierrätysasteita – jätehuollon kumppanina MKO Ympäristöpalvelut
Nimitysuutinen: Antti Leppäkorpi MKO Ympäristöpalvelujen toimitusjohtajaksi
Muistathan uudet liikennejärjestelyt: vaaka-asema palvelee vain yritysasiakkaita
Juhannusviikon poikkeavat aukioloajat
Syntypaikkalajittelu rakennustyömaalla: Rajape Oy
Helatorstaiviikon aukioloajat: uudet liikennejärjestelyt sujuvoittavat yritysasiakkaidemme asiointia
Kunnosta piha-alueet MKO Ympäristöpalvelujen asfalttimurskeella