Kunta-alalla monipuolisen työuran tehnyt rakennusmestari Marko Riihimäki aloitti MKO Ympäristöpalvelujen kehityspäällikkönä lokakuussa. MKO:lle Riihimäen toi kiinnostus oppia uutta kiertotaloudesta sekä mahdollisuus päästä kehittämään jätekeskuksen toimintoja.
“Olen ollut kunta-alalla vuodesta 2016 lähtien. Viimeisin tehtäväni ennen MKO ympäristöpalvelujen kehityspäällikön roolia oli Muuramen kunnan teknisenä johtajana, jolloin toimenkuvaani kuului muun muassa infran johtaminen. Sitä ennen toimin Petäjäveden kunnan kuntatekniikan insinöörinä ja vt teknisenä johtajana sekä Äänekosken kaupungin työmaavalvojana, työpäällikkönä sekä teknisenä isännöitsijänä. Kuntasektorin tekniset ja hallinnolliset tehtävät ovat antaneet laajaa näkökantaa erilaisille toiminnoille kuten esimerkiksi kunnallisiin jäteasioihin.
Olen toiminut myös rakennusalan yrittäjänä sekä työntekijänä ja nämä urakoinnin, valvonnan ja rakennuttamisen tehtävät antavat luonnostaan paljon kehityspäällikön rooliin – näiden kokemuksien avulla olen kerryttänyt arvokasta kokemusta niin suorittavasta ja työnjohdollisesta tehtävistä. ”
MKO Ympäristöpalvelujen kehityspäällikön työnkuvaan kuuluu Riihimäelle entuudestaan tuttua rakennuttamista ja valvontaa, sekä uutena kulmana kiertotalouden toimintojen kehittämistä lajittelun parissa.
“Uusi toimintaympäristö sekä uudet työtehtävät innostivat hakemaan kehityspäälliköksi. Toimintojen kehittäminen sekä mahdollisuus oppia uusia asioita kiertotaloudesta motivoi uudessa tehtävässäni.
Työssäni kokonaisuus ratkaisee, sillä niin isot kuin pienetkin asiat ovat yhtälailla tärkeitä sujuvien toimintojen kannalta. Esimerkiksi lajittelualueen muutoksilla saadaan tehostettua toimintoja tulevaisuudessa.”
Markon yhteystiedot löydät täältä!
Pysy ajantasalla
Tilaa uutiskirjeemme, niin saat ajankohtaisimmat kiertotalousalan uutiset ja muutokset suoraan sähköpostiisi.
Tutustu muihin artikkeleihimme
Kaikki julkaisut
Muistamme joulun aikaan apua tarvitsevia
Emme vastaanota asbestia loppuvuoden 2024 aikana – tammikuussa 2025 asbestin vastaanotto jatkuu normaaliin tapaan!
Joulun ja vuodenvaihteen aukioloajat
Syntypaikkalajittelu työmaalla – helppoa, kun suunnittelee oikein
Asiakastyytyväisyys ennätystasolla – MKO:n asiakastutkimus 2024 keräsi huikean määrän vastaajia
Haluatko rakennustyömaan jätteille korkeamman kierrätysasteen? Näin se onnistuu!
Jätehintoihin muutoksia 1.9.2024 alkaen
Juhannus vaikuttaa aukioloaikoihin – perjantaina olemme kiinni!