Johda tiedolla – jätehuollosta syntyy dataa, jota voit hyödyntää yrityksesi toiminnan kehittämisessä

Yrityksen ympäristöraportointi sekä jätemäärien ja kierrätysasteen seuranta eivät ole vain lain vaatimia velvollisuuksia – ne ovat ennen kaikkea mahdollisuus kehittää yrityksesi omaa toimintaa ympäristövastuullisempaan suuntaan sekä saada aikaan kustannustehokkuutta jokapäiväisessä jätehuollossa. Oikein hyödynnettynä ja viestittynä jätehuollosta saatava raportointitieto tarjoaa erinomaisen työkalun yrityksesi kustannusten hallintaan ja asetettujen kehitystavoitteiden saavuttamiseen sekä seuraamiseen. Parhaimmillaan sen avulla voidaan saavuttaa aitoa kilpailuetua vastuullisuuden ja kustannustehokkuuden nimissä.

Usein tilanne on se, että tietoa on paljon, mutta sitä ei ehkä osata täysimääräisesti hyödyntää päätöksenteossa. Lain vaatimien raportointivelvoitteiden lisäksi tiedolla johtamisen mahdollisuudet kasvattavat jatkuvasti suosiotaan yrityksissä, joita vastuullisuuteen ja kustannustehokkuuteen panostaminen kiinnostavat.

Vapaaehtoiset ympäristöraportit kasvattavat syystä suosiotaan kaikenkokoisissa yrityksissä

Laki edellyttää useilta yrityksiltä säännöllisiä ympäristöraportteja; kaikki yritykset, jotka tuottavat yli 100 tonnia jätettä tai joiden toiminnasta syntyy vaarallista jätettä, ovat raportointivelvollisuuden piirissä. Tällöin toiminnan vaikutuksista, kuten yritystoiminnasta syntyvistä jätteistä ja ympäristövaikutuksista, on pidettävä tarkkaa kirjaa ja raportoitava lain edellyttämin tavoin viranomaisille.

On hienoa huomata, miten Suomessa yhä useampi yritys panostaa toiminnastaan syntyvien jätteiden ja hiilijalanjäljen hallintaan, vaikka laki ei sitä aina vaatisikaan. Monien yritysten strategisten painopisteiden kärkeen ovat nousseet ympäristövastuu, hiilineutraalius ja läpinäkyvä viestintä sidosryhmille.

”Aidon ja mitattavissa olevan vastuullisuuden merkitys yrityksen kilpailukykyyn ja kannattavuuteen on tunnistettu myös pienemmissä yrityksissä. Parhaat tulokset saadaan tuomalla jätehuollon kokonaisuus samaan datalähtöiseen johtamismalliin muun liiketoiminnan kanssa.”

3 vaihetta, joilla saat liiketoiminnastasi syntyvästä datasta täyden hyödyn irti

Onnistunut tiedolla johtaminen parantaa kilpailukykyä, tukee päätöksentekoa ja helpottaa kohdistamaan katseen tulevaan. Jotta saat mahdollisimman paljon irti jätehuollon raportoinnista, keskitä fokus näihin:

1.) Kirkasta tavoite ja linkitä se osaksi yrityksen liiketoimintatavoitteita

Saat todennäköisesti jäteraportistasi paljon tietoa, mutta pystyäksesi hyödyntämään sitä, sinun pitää tietää mitä tavoittelet. Tavoitteen tulee kummuta yrityksen liiketoimintastrategiasta ja tukea sen toteutumista. Haluatko parantaa jätehuollon kustannustehokkuutta? Haluatko nostaa kierrätysastetta ja vähentää hiilijalanjälkeäsi? Vai keskitytkö tuomaan toimintaasi läpinäkyväksi raportoinnin avulla? Kun tavoite on kirkas, tiedät mitä avainlukuja lähdet seuraamaan ja tavoittelemaan.

2.) Keskity toimintaan lukujen takana

Älä katso lukuja pelkästään lukuina, vaan mieti, mistä ne koostuvat ja mitä niistä voi oppia. Mitä pitää tehdä toisin, jotta haluttuja tuloksia voi saavuttaa? Toistamalla samoja toimintamalleja on turha odottaa eri tuloksia.

3.) Reaaliaikaista ja oikeaa tietoa, parempia päätöksiä

Hyödynnä päätöksenteossa ja kehittämisessä ajantasaista tietoa. Toki mennyttäkin on hyvä arvioida, mutta vanhentunut tieto ei tue aktiivista ja ketterää kehittämistä. Huomioi kuitenkin, että reaaliaikaisuus on suhteellista ja sidoksissa seurantakohteeseen. Katse jää helposti peräpeiliin, vaikka sen pitäisi olla jo tulevaisuudessa.

Laadukas asiakasraportti esittää pirstaleisen tiedon sijaan omiin tavoitteisiinne helposti peilattavan kokonaisuuden. Sinun on päästävä porautumaan syvälle suoritustasoon asti, jotta voit ymmärtää toiminnan lukujen takana ja osaat analysoida raportillasi näkemää tietoa. Toinen laadukkaan raporttitiedon tunnusmerkki on reaaliaikaisuus. Jos pääset aina tarkastelemaan menneitä kuukausia jälkikäteen, mutta et ole tietoinen viime kuun tai kuluvan viikon tilanteesta, miten voit tehdä parhaita päätöksiä ajoissa?

Sinun ei pitäisi joutua odottelemaan koonteja, vaan johtaaksesi aidosti liiketoimintalähtöisesti, tarvitset pääsyn reaaliaikaiseen dataan ajasta ja paikasta riippumatta.

Lopulta laadukkaan raportoinnin merkittävin etu tulee oikeasisältöisen ja reaaliaikaisen tiedon sekä asiantuntevan palvelun yhdistelmänä. Toimintanne kehittämisestä kiinnostunut kumppani toimii tällöin taisteluparinasi, joka kertoo, miten sinun kannattaa tulkita saamaasi tietoa ja millaisia kehitystoimenpiteitä voit sen pohjalta liiketoiminnassasi toteuttaa.

Lukujen valossa ongelmakohdat ovat usein tulkittavissa. Parhaimmillaan raportointi on osa kokonaisvaltaista jätehuollon palvelua ja se myös mukautuu osaksi omaa liiketoimintaanne. Oleellista on, että kumppanin päässä ollaan aidosti kiinnostuneita saamaan aikaan jätehuoltokuluihinne säästöjä ja tietoa jaetaan avoimesti.

Yrityksenne ja palveluntarjoajanne yhteisenä tavoitteena tulee olla siirtyminen takavetoisesta raporttien tulkinnasta reaaliaikaiseen tiedolla johtamiseen.

Hyvänä käytännön esimerkkinä toimii vaikkapa yrityksessä syntyvä korkea sekajätteen määrä. Tällöin voidaan yhdessä miettiä, toimiiko syntypaikkalajittelu yrityksen omassa päässä niin kuin pitäisi, vai voitaisiinko sitä jotenkin helpottaa? Usein pienetkin arjen muutokset tuovat verrattain suuria tuloksia vuositasolla, etenkin, jos toiminnasta aiheutuva jätemäärä on auttamatta suurta.

Tiedolla johtaminen avaa uusia mahdollisuuksia tehdä vastuullisempia arjen valintoja

Toimintamme perustuu asiantuntevaan sekä ratkaisukeskeiseen palveluun ja siksi haluammekin tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden ottaa käyttöön helppokäyttöinen jäteraportoinnin käyttöliittymä. Tämän myötä asiakkaamme voivat tarkastella ajantasaisia yrityskohtaisia jätetietojaan euro- tai painoperusteisesti sekä seurata niiden kehittymistä eri ajanjaksoilla.

Kun asiakkaidemme ei tarvitse odottaa tietoja tai tulkita niitä vasta jälkikäteen, heille aukeaa paremmat mahdollisuudet tehdä vastuullisempia valintoja ja ennakoivia toimia omassa arjessaan. Uskomme, että pienillä muutoksilla on pitkässä juoksussa isot vaikutukset ja kuka tahansa voi näiden myötä parantaa omaa ympäristövastuullisuuttaan.

Hanna Hietama
Talouspäällikkö, Taloushallinto ja -järjestelmät sekä asiakasraportointi
+358 50 385 6586
hanna.hietama@mkoymparistopalvelut.fi

Lue myös: jätehuolto aidosti yksinkertaisena ja kustannustehokkaana palveluna