Vastuulliset jätehuollon palvelut hyödyttävät ympäristöä ja asiakasta

Tänä päivänä vastuullisuus ohjaa useiden yritysten kumppanivalintoja ja vastuullisuutta odotetaan myös asiakkaiden ja sidosryhmien suunnalta. Näin on myös meidän kohdallamme. Yrityksen johtaminen vastuullisuuden kautta ei ole aina helpoin tie, mutta se kannattaa.

Jätehuollon osalta meidän tehtävänämme on tehdä jätteiden käsittelystä ja ympäristöraportoinnista asiakkaillemme mahdollisimman helppoa ja tuloksellista.

Toimintaamme ohjaavat arvot ovat turvallisuus, vastuullisuus, paikallisuus ja yhteistyö. Seuraavaksi kerron, miten ne todentuvat arjessammesekä ennen kaikkea, miten yritysasiakkaanamme myös sinä voit hyötyä niistä.

Vastuullisuus on koko palveluketjun huomioimista

Etenkin suuria yrityksiä kiinnostaa, millaiseen käyttöön heidän toiminnastaan syntyvä jäte menee ja miten se käsitellään. Se on osa vastuullisuutta. Hankintoja ja palveluita valitessa ei enää kiinnitetä huomioita vain siihen, mistä saadaan nopein, helpoin tai halvin palvelu. Ratkaisevaa on myös se, mitä tapahtuu ennen ja jälkeen oman asioimisen. Sama trendi näkyy tällä hetkellä aivan kaikessa kuluttamisessa.

Kun ostat kaupasta tuotteen, haluat kenties tietää, millainen sen matka on ollut. Millaiset päästövaikutukset sen tuottamisella on ollut, miten pitkän matkan se on kulkenut ja miten voit kierrättää tuotteen, kun se tulee tiensä päähän? Usein vain yhtä elinkaaren vaihetta tarkastelemalla kokonaisuus ei vielä aukea.

Samalla tavalla voit puntaroida omia jätehuollon valintojasi ja haastaa palveluntarjoajaasi olemalla aidosti kiinnostunut jätehuoltotoiminnan vaikutuksista läpi ketjun.

Et varmastikaan tahdo päästä vain jätteistäsi eroon, vaan varmistaa, että ne käsitellään oikein ja ohjataan jatkokäyttöön aina kun mahdollista. Samalla suuri osa jätehuollon kokonaiskustannuksistasi on saattanut muodostua aiemmin kuljetusmaksuista. Meidän tavoitteemme on tuoda kyseiset menot mahdollisimman alas.

Tämä johtuu siitä, että emme halua keskittyä tekemään liiketoimintaa jätteen keräyksellä ja kuljettamisella. Suunnittelemme jätteiden keräyksen asiakkaidemme kanssa niin, että kuljetussuoritteita tulee mahdollisimman vähän ja jokainen ajokilometri on perusteltu.

Lukuvinkki: Jätehuolto aidosti yksinkertaisena ja kustannustehokkaana palveluna 

Jätteiden käsittelyssä ja hyödyntämisessä on ratkaisevia eroja, joihin voit omilla kumppanivalinnoillasi vaikuttaa

Kilpailu vastuullisten jätehuoltopalveluiden tarjoamisesta kovenee ja se on kaikkien etu. Parhaimmillaan jätehuolto on asiakkaan päässä helppoa ja huomaamatonta – usein sen olemassaolon saattaa omassa arjessa jopa unohtaa.

Vastuullinen palveluntarjoaja ei toimi vain lain ja ympäristösäädösten edellyttämien minimistandardien mukaisesti. Sen sijaan hän pyrkii käsittelemään ja ohjaamaan mahdollisimman ison osan jätteistäsi hyötykäyttöön ja tarjoaa ideoita, miten voit vähentää toiminnastasi syntyvää jätemäärää ja siitä aiheutuvia kuluja.

Kun jätteesi käsitellään, kierrätetään ja hyödynnetään lähelläsi, kustannusten lisäksi myös ympäristöhaitat ovat vähäisemmät.

Kannattaa olla itse aktiivinen ja odottaa palveluntarjoajalta tietoa jätteesi käsittelystä ja hyödyntämisestä sekä niiden vaihtoehdoista ja vaikutuksista. Sopivan kumppanin kanssa voit tehdä jatkossa vastuullisempia valintoja, joiden myötä jätehuoltokulusi laskevat.

Keskisen Suomen suurin kapasiteetti mahdollistetaan turvallisella ja mutkattomalla asioimisella, jossa ei mennä siitä, mistä aita on matalin

Emoyhtiöllämme Mustankorkealla on pitkät perinteet jätehuollon palveluiden tarjoamisessa jo 1960-luvulta lähtien. Jätteen vuotuinen vastaanottokapasiteettimme on keskisen Suomen suurin ja kasvuvaraa on jopa kaksinkertaiseen vuosittaiseen määrään. Luvanvaraiset mahdollisuudet eri jätteiden vastaanottoon ja käsittelyyn ovat niin ikään alueen laajimmat.

Vastaanotamme ja käsittelemme vuodessa noin 80 000 tonnia jätettä.

Menestyksekkään toiminnan kasvattaminen on ollut mahdollista nostamalla turvallisuus sekä ympäristön ja ihmisten tarpeet etusijalle. Teemme tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa ja meillä on vahvoja sopimuksia johtavien jätteen jatkokäsittelijöiden kanssa sekä materiaalin kierrättämisen että energiana hyödyntämisen saralla.

Pyrimme siihen, että mahdollisimman vähän jätettä päätyy suoraan loppusijoitukseen. Esimerkkejä tästä ovat puisten kuormalavojen kierrätys uusiokäyttöön tai puujätteen ohjaaminen kompostoinnin tukiaineeksi. Rakennusteollisuudesta syntyvää betonijätettä taas voidaan hyödyntää uusien kaatopaikkarakenteiden, tai esimerkiksi kenttien ja teiden, pohjarakenteissa. Muovi-, pahvi- ja kartonkipakkauksia paalaamme ja toimitamme materiaalikierrätykseen.

Näin jokaisen jätelajin kohdalla noudatetaan jätteiden käsittelyn etusijajärjestystä, jonka mukaan jätteet on ensisijaisesti käytettävä uudelleen tai kierrätettävä materiaalina. Siten voimme vähentää uuden materiaalin tarvetta, jätehuollon kuluja sekä syntyvää jätemäärää.

Vastuullisuus on läpinäkyvyyttä, jonka avulla voit myös itse vaikuttaa toimintasi seurauksiin

Palveluidemme valossa meille vastuullisuus näyttäytyy turvallisena ja helppona asiointina. Jätehuollon asiakkaat ansaitsevat mielestämme läpinäkyvän kokonaiskuvan oman ja palveluntarjoajansa toiminnan vaikutuksista. Vain niin kokonaisuutta on mahdollista johtaa vastuullisuus edellä aina sopivan kumppanin valinnasta kestävämpiin arjen päätöksiin.

Jätehuoltoalan pitkäaikaisina ammattilaisina haluamme tarjota keskisuomalaisille yrityksille lähellä olevan palvelun omilla kasvoillamme.

Tavoitteemme on löytää aina sopivin palvelumalli suuria jätemääriä tuottaville asiakasyrityksillemme niin, että kuljetussuoritteita ja siten logistiikan kuluja syntyy mahdollisimman vähän.

Näin ympäristörasitteita saadaan minimoitua ja painotusta siirrettyä hyödyntämättömän jätteen määrän ja jätteestä aiheutuvien kokonaiskulujen minimoimiseen. Apunamme tässä toimii palveluiden käytöstä syntyvä asiakaskohtainen data, jonka reaaliaikainen hyödyntäminen auttaa asiakkaitamme tekemään jatkuvasti parempia päätöksiä heidän omassa arjessaan.

Juhani Juvonen

Toimitusjohtaja, Yhtiön toiminnan vastuu ja kehittäminen

+358 40 5400 789
juhani.juvonen@mkoymparistopalvelut.fi

Lue myös: 

Johda tiedolla – jätehuollosta syntyy dataa, jota voit hyödyntää yrityksesi toiminnan kehittämisessä

Jätehuolto aidosti yksinkertaisena ja kustannustehokkaana palveluna