Nimitysuutinen: Marko Mäkinen aloitti tuotantopäällikkönä

Pitkän linjan ammattilainen Marko Mäkinen aloitti tuotantopäällikön roolissa syyskuussa ja toi tullessaan aivan uudenlaista näkökulmaa MKO Ympäristöpalveluiden tiimiin. 

Mäkinen on tehnyt suurimman osan työurastaan kuljetus- ja maanrakennustöitä eli kokemusta alalta on kertynyt hyvinkin kattavasti. Mäkinen tuntee jätekeskuksen alueen, toiminnot ja tuotantoprosessit läpikotaisin ja pääsee uudessa tehtävässään kehittämään MKO:n toimintoja sekä olemaan keskeisesti mukana tulevaisuuden investointi- ja kehitysprojekteissa. Aikaisemman kokemuksensa vuoksi Mäkinen tuntee urakoitsijoiden toimintatavat ja toiveet, mikä luo erinomaisen pohjan myös yhteistyön vahvistamiselle. 

“Mustankorkean jätekeskukselle olen tullut ensimmäisen kerran konekuskiksi vuonna 2005, jonka jälkeen olen ollut useampaan kertaan eri urakoitsijoilla töissä. Olin myös rakentamassa uutta loppusijoitusaluetta vuonna 2006. Viimeiset viisi vuotta olen toiminut urakoitsijalla työnjohtajana.”

Tuotantopäällikön roolissa Mäkinen pääsee tutustumaan erilaiseen jätekeskustoiminnan näkökulmaan ja odottaakin sitä innolla. Urakoitsijalla toimiminen on antanut paljon kokemusta, mitä pääsee uudessa tehtävässä hyödyntämään. 

“Työnkuvaani tuotantopäällikkönä kuuluu tuotannon ohjaus, urakoinnin valvonta, jätteiden vastaanottopaikkojen ja prosessien ylläpito, sekä asiakkaiden jätteiden vastaanottoon liittyvä neuvonta, esim. vaakatoimistolle.

Odotan mielenkiinnolla sitä, miltä työ näyttää tilaajan näkökulmasta. Tietenkin on mahtavaa päästä myös antamaan oma osaaminen MKO:lle sekä päästä kehittämään jätekeskuksen toimintaa yhdessä huippuosaajien kanssa.”

Ota yhteyttä Markoon tästä!